Kirjoitettu 15.1.2023

Vallanvaihto Inarin Perussuomalaisissa

Inarin Perussuomalaisten hallitus piti vuoden ensimmäisen kokouksensa. Syyskokouksessa vuoden 2023 hallituksen puheenjohtajaksi valittu Rauli Kukkamaa vastaanotti puheenjohtajan tehtävät Jarmo Huhtamellalta, joka toimii nyt varapuheenjohtajana. Kukkamaa totesi pääsevänsä jatkamaan hyvin johdettua yhdistystä. Sihteerinä jatkaa Kauko Mikkonen ja muutenkin todettiin yhdistyksen toiminnan kannalta suuret muutokset tarpeettomiksi.

Jarmo Huhtamella (oik) luovuttaa puheenjohtajan nuijan Rauli Kukkamaalle.

Kirjoitettu 23.10.2022

Inarin Perussuomalaisten johtoon vaihtuu Rauli Kukkamaa

Inarin Perussuomalaiset ry piti syyskokouksensa 22.10.2022 Ivalossa. Kuluvan vuoden puheenjohtaja Jarmo Huhtamella siirtyy vaihteeksi yhdistyksen hallituksen rivijäseneksi ja vuoden 2023 puheenjohtajana toimii Rauli Kukkamaa. Rauli Kukkamaa toimii vielä vuoden loppuun yhdistyksen varapuheenjohtajana ja Perussuomalaisten Lapin piiri on valinnut hänet eduskuntavaaliehdokkaaksi.

Yhdistyksen hallituksen jäseniksi Jarmo Huhtamellan lisäksi valittiin Hanna Kiviniemi, Eemeli Franssi, Ari Franssi ja Veli Matti Korppila. Varajäseninä Miikka Vakkilainen, Jarmo Neffling, Tuomo Ruotsalainen, Ilpo Paananen ja Kauko Mikkonen. Hallitus jakaa tehtävät keskuudestaan ensi vuoden alussa, jolloin selviää varapuheenjohtaja, sihteeri jne.

Lisäksi valittiin Perussuomalaisten Lapin piiriin Inarin paikallisyhdistystä edustamaan Jarmo Huhtamella, Rauli Kukkamaa, Ari Franssi ja Veli Matti Korppila, varalla Kauko Mikkonen, Hanna Kiviniemi, Tuomo Ruotsalainen ja Ilpo Paananen.

Kokous päätti myös herätellä pitkän tauon jälkeen PerusS-iltoja. Näissä tilaisuuksissa on mahdollista tavata Perussuomalaisten vaikuttajia ja muita Perussuomalaisten toiminnasta kiinnostuneita kahvittelun merkeissä.

 

Kirjoitettu 3.11.2021

Syyskokouksen henkilövalintoja

Inarin Perussuomalaiset ry piti vuoden 2021 syyskokouksen Inarin kunnantalolla Ivalossa 23.10. Syyskokouksessa käsiteltiin yhdistyksen säännöissä määrätyt asiat, joista odotetuimpia olivat valinnat tulevan vuoden hallitukseen. Kokous päätti lisätä hallituksen jäsenmäärää (puheenjohtajan lisäksi) viideksi ja jokaiselle hallituksen jäsenelle valittiin myös henkilökohtainen varajäsen. Hallitus valitsee vuoden ensimmäisessä kokouksessaan varapuheenjohtajan, sihteerin ja muut tarpeelliseksi katsomansa toimihenkilöt.

Hallituksen puheenjohtajana jatkaa Jarmo Huhtamella.

Muut hallituksen jäsenet ovat: Veli Matti Korppila, varalla Ilpo Paananen
Jarmo Neffling, varalla Ari Franssi
Eemeli Franssi, varalla Hanna Kiviniemi
Rauli Kukkamaa, varalla Miikka Vakkilainen
Kauko Mikkonen, varalla Ilkka Kuuva

Lisäksi valittiin Perussuomalaisten Lapin piiri ry:ssä yhdistystä edustamaan Ari Franssi, varalla Kai Jentala, Eemeli Franssi, varalla Hanna Kiviniemi sekä Rauli Kukkamaa, varalla Kauko Mikkonen.

Kirjoitettu 23.1.2021

Inarin Perussuomalaisten henkilövalintoja

Yhdistyksen hallitus piti järjestäytymiskokouksen 23.1.2021. Puheenjohtajaksi valittiin jo syksyllä Jarmo Huhtamella ja nyt valittiin varapuheenjohtajaksi Rauli Kukkamaa, sihteerinä ja taloudenhoitajana jatkaa Kauko Mikkonen. Lähestyvät kuntavaalit tarvitsevat myös henkilön käytännön asioita hoitamaan, mihin tehtävään valittiin Kauko Mikkonen, varalla Rauli Kukkamaa.

Hallitus hyväksyi myös lisää ehdokkaita kuntavaaleihin: Raimo Parviainen, Eila Kallioinen ja Jarmo Huhtamella. Aikaisemmin vaaleihin ehdokkaiksi on hyväksytty Eemeli Franssi, Jarmo Neffling, Rauli Kukkamaa ja Kauko Mikkonen. Mukaan ehtii vielä – ilmoittaudu hallituksen jäsenille tai perussuomalaiset.fi-sivuston kautta. Sivustolle voi rekisteröityä, luoda perustunnuksen, jolla pääsee rakentamaan omaa vaaligalleriasivua.

 

Kirjoitettu 17.10.2020

Vuoden 2020 kokoukset pidetty

Inarin Perussuomalaiset ry piti yhdistetyn kevät- ja syyskokouksen Ivalossa 17.10.2020.

Vuoden 2021 puheenjohtajaksi valittiin Jarmo Huhtamella.

Hallitukseen valittiin Ilkka Kuuva (varalla Veli Matti Korppila), Kauko Mikkonen (varalla Jarmo Neffling) ja Rauli Kukkamaa (varalla Eemeli Franssi).

Tähän mennessä kuntavaaliehdokkaiksi on hyväksytty Rauli Kukkamaa, Eemeli Franssi, Kauko Mikkonen ja Jarmo Neffling. Muutama hyvä ehdokas on vielä vahvistusta vailla… Lisää joukkoon sopii kuitenkin. Ota reilusti yhteyttä vaikkapa edellä mainittuihin henkilöihin, jos asia kiinnostaa.